Uudessa Seelannissa

20.4.2019 (kuvia lopussa)

Sissi Uuden Seelannin kesässä 2019

Huhtikuun seitsemäntenä päivänä heräsimme talviaikaan (Standard time), jolloin aurinko laski jo klo 18.10 ja nousi klo 6.40. Päivä lyhenee ja yö pitenee. Vedet viilenevät ja illalla laitetaan Sississä lämmitystä päälle. Yöt nukutaan ilman lämmitystä, vedetään vain täkkiä tiukemmin ympärille. Vielä vesi on uintikelpoista, sopivan virkistävää, ei liian kylmää.

Pimeinä iltoina on hyvä aika muistella alkuvuoden kesäisiä purjehduksia.

Uutta vuotta vastaanotimme Millan ja Jarkon kanssa Hauraki Gulfin Kawau-saarella (Lat 36*25,663`, Lon174*49,136`). Olimme ennen lähtöä kuulleet, että Kawau on suosittu paikka uutena vuotena. Kun käännyimme pilkkopimeässä Kawaun lahdelle, näimme satamäärin ankkurivaloja yleensä hyvin hiljaisessa poukamassa. Laskimme ankkurin turvallisen etäisyyden päähän, ja poksautimme kuohujuoman. Ei raketteja, ei meteliä, mutta tunnelma oli kohdillaan kirkkaan tähtitaivaan alla.

Tammikuussa saimme ensimmäisen miehistön Sissille. Iloinen jälleennäkeminen tuttujen sissiläisten kanssa tapahtui Waiheke- saarella, johon lautta tuo puolen tunnin välein lomalaisia ja paikallisia Aucklandista Waiheken viihtyisiin kyliin ja viinitarhoihin. Kahden viikon aikana purjehdimme pohjoissaaren suosituilla alueilla; Great Barrier Island, Bay of Islands ja paluu Whangarein kaupungin Town Basin-marinaan. Päiväpurjehduksien ja ankkuroitumisen jälkeen ohjelmassa oli yleensä patikoimista ja seutuun tutustumista mutta myös suppailua ja uimista, lepoa, lukemista, yhteinen päivällinen.

Great Barrier Islandin hiljaiset ja jylhät ankkuripoukamat herättivät voimakkaita tuntemuksia. Myös meren läsnäolo ja meren katselu jäivät mieleen muisteltuamme purjehdusloman huippuhetkiä.

Mukava lopetus yhteiselle lomalle oli käynti Whangarein maineikkaassa ja tunnelmallisessa divarissa, josta jokainen löysi luettavaa.

Allekirjoittanut tutustui uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen elämäkertaan ja muihin julkaisuihin. Kiinnostava elämäntarina, mutta on suuri puute, että yhtäkään hänen teostaan ei ole suomennettu. Kääntäjät ja kustantajat, hohoi!!

Toinen niin ikään iloinen ja tuttu miehistöseurue saapui tammikuun lopulla Waihekelle. Nyt olikin Sissin punkat täynnä, kun me kahdeksan hengen miehistöllä lähdimme valloittamaan kahden viikon purjehdusta. Matkalla Great Barrier Islandille tunnelmoimme kevyessä myötätuulessa genaakkeri-purjeella (iso myötätuulipurje). Kun tuuli nousi, keräsimme genaakkerin etukannelle, ja pudotimme sen keulapunkan alle, avasimme isopurjeen ja fokan ja niin jatkui 40 merimailin pituinen matkamme. Saimme tulevien päivien aikana hiukan tuta myös kuoppaisella merellä keikkumisesta. Lähestyvä matalapaineen takia pysyimme Bay of Islandsin alueella sen sijaan, että olisimme lähteneet todella koviin tuuliin ja korkeisiin maininkeihin rannikkoa pitkin etelään. Kuin lohdutukseksi, näimme valtavan ison delfiiniparven tarjoaman loistokkaan shown! Koskaan emme olleet nähneet näin isoja delfiinejä. Ne olivat delfiineihin kuuluvia ns.pilottivalaita (pilot whale). Toinen mukava yllätys: Satuimme sopivasti helmikuun 6. päivänä olemaan Waitangin alueella, jossa vuosittain vietetään maorien ja pakehojen (pakeha-"valkonaama") "We are one people"-sopimuksen muistopäivää( ns. Treaty of Waitangi, 1840). Festivaalikansaa vaelsi myyntikojujen ja tapahtumalavojen välillä, ja me muiden mukana hikoilimme.

Saimme muistutuksen Uuden Seelannin tiukoista merensuojeluohjeista kysyttyämme puhelimitse laituripaikkaa Opuan satamasta Bay of Islandsin alueella. Meiltä kysyttiin mistä olemme tulossa ja milloin pohja on puhdistettu/myrkkymaalattu. Jouduimme toteamaan, että siitä on niukasti yli puoli vuotta eli yli sallitun ajan. Opuan satamaan ei ole asiaa niillä veneillä, jotka tulevat esimerkiksi Whangarein satamasta eikä pohjaa ole puhdistettu kuukauteen tai myrkkymaalattu puoleen vuoteen. "Mediterranean fanworm" on kulkeutunut Uuden Seelannin vesille muualta veneiden pohjaan kiinnittyneenä, ja sitä pidetään vihollisena numero yksi. Muutaman kiukkupurkauksen jälkeen, varasimme ajan Mardsen Coven marinan siistille ja edulliselle telakalle.

Sissin puhdas ja liukas pohja antoi hyvät vauhdit, kun menimme vastaanottamaan kolmannen ja kesän viimeisen miehistön Whangareissa. Hyväntuulisessa naisseurassa purjehdimme jälleen pohjoiseen Bay of Islandsille, jossa tuli tutuiksi mm. Urupukapuka-saaren Paradise bay.

Seurasimme sykloni Oman liikkeitä. Onneksi se jäi saapumatta Uuteen Seelantiin. Saimme kuitenkin kovat tuulet ja saderintaman, joita suojaan pääsimme nyt Opuan satamaan kerrottuamme, että pohja on puhdistettu viikko sitten. Lievä pettymys tietenkin innokkaille purjehtijoille ajatus satamassaolosta, mutta onneksi sadepäiville löytyi retkiohjelmaa ja pääsimme vielä kokemaan nautinnollisia purjehduksia sekä genaakkerilla että ilman ennen loman päättymistä.

Haikeina hyvästelimme kaikki kesän sissiläiset, jotka olivat tulleet viettämään purjehduslomaa kanssamme Uuden Seelannin pohjoissaaren idänpuoleisille vesille. Luonnonläheiset ankkurilahdet patikkapolkuineen ja puhtaine vesineen tarjosivat meille hienot purjehduslomapuitteet. Kiitos kaikille mukanaolosta!

Maaliskuulle mahtui vielä perhepurjehdus, kun puosun sisko miehensä kanssa lensivät Sissille.

Otimme huilaten Waiheke-saaren hienon Oneroa-rannan edustalla ankkurissa, kun ohi ajeli veneellään mies, joka kutsui kotiinsa. Koti oli rinteessä hiekkarannan yläpuolella. Ja minkälainen koti! Joka huoneesta merinäköala. Kiinnostavinta kuitenkin oli hänen ja vaimonsa tarina, joka on luettavissa miehen kirjoittamassa purjehdusmatkakirjassa: Thirty Years Around the World (Tim Le Couteur), 2015. Viimeisin vene, jolla seilasivat, oli tietenkin Hallberg Rassy (42).

Toinen hieno kokemus oli siskosten kiipeäminen Great Barrier Islandilla saaren korkeimmalle vuorelle Mt Hobsonille (627m). Rehevissä maisemissa portaita riitti. Kuulemma ainakin kuusi sataa! Kun lopulta puuskutimme korkeimmalle kohdalle, tunsimme todellakin ylittäneemme itsemme. Ja miten korkealla olimme!!

Sissikin oli näkyvissä pienen pienenä pisteenä. Siellä korkeuksissa tapasimme naisen Aucklandista, joka oli saame-fani ja oli ollut Ruotsissa pitämässä rumpukursseja.

Kipparin ja puosun kolmen kuukauden viisumi oli loppumassa. Uuden viisumin saaminen osoittautui täysin mahdottomaksi tehtäväksi netissä, jossa sen vain voi anoa. Immigration-toimisto on lopetettu Aucklandissa ja puhelimessa saa kuunnella vain nauhoitettua ääntä. Keneltäkään ei voi kysyä mitään. Umpikuja.

Siispä otimme halvimmat lennot Melbourneen, Australiaan ja vietimme mukavan suurkaupunkiloman. Tullessamme saimme passiin kolmen kuukauden viisumin. Ja matka jatkuu.