Leg 1

Torstaina 11.1.2018 klo 13.50 irroitti Le Marinin sataman capitaineri
Sissin keulapoijun kiinnitysköydet ja niin oli Sissi vapaa aloittamaan
maailmanympäripurjehduksen miehistön riemunkiljahdusten saattelemana. Tätä hetkeä oli odotettu. Tähän oli valmistauduttu.Viimeisinä asioina oli hoidettu pohjan maalaus Rodney Bayn telakalla edellisenä viikonloppuna, jossa Sissin vieressä hymyili Arjan ja Karin s/y
Nereidi. Vietimme mukavan ja intensiivisen viikonlopun hyvien ystäviemme
kanssa. Tiistaina miehistö saapui Sissille iloisissa jälleennäkemisen tunnelmissa.
Ne "harvat ja valitut", jotka olivat olleet ajoissa liikkeellä pääsivät
mukaan aloittamaan suurta seikkailua. Oma pesä löytyi ja matkalaukut
tyhjenivät hyttien kaappeihin. Osalle miehistöstä Sissi tulisi olemaan
kotina seuraavat reilut kolme kuukautta! Keskiviikkona oli bunkrauspäivä. Sissiin kannettiin ruokaa ja vettä kärrykaupalla lähimarketista. Torstaina siis lähdimme ja onnea tuova sadekuuro viitoitti tietä satama-alueelta ulos. Saimme hienon purjehduspäivän. Maininki ja tuuli oli leppeää ja matka eteni hyvää 7 solmun vauhtia myötävirrassa kohti St Luciaa. Fiilistelimme Sail away-biisin tahdissa. (Kattila on loistava kaiutin puhelimelle!) Saavuimme yöpymispaikkaan Anse Cochonin poukamaan pimeällä. Ankkuri alas tihkusateessa, ruokailu ja nukkumaan. Tänään, perjantaina, oli tiedossa pitkä purjehduspäivä Bequialle.
Aamu-uinnit, aamiainen ja menoksi. Saimme hienon purjehduspäivän mukavassa
myötävirrassa. Tuulta tuli sivumyötäisestä 10m/s. Aurinko paistoi
kuumasti, mutta Sissin uusi, puhdas bimini tarjosi varjoa sitä
haluavalle. Matti ja Raija ottivat tuntumaa ohjaukseen, Jaana fiilisteli
peräkannella maukkaita maininkeja ja upeata menoa, Tara kertoi
mielenkiintoisia tarinoita ja hauskuutti porukkaa, Tuija tarjoili lounasta
St Vincentin saaren suojaan päästyämme ja Hannu-kippari huolehti oikeasta
kompassisuunnasta ja sääti purjeita. Tunnelma oli korkealla paitsi
Virvalla, joka poti meritautia. Bequian Port Elisabethin lahdelle ehdimme ennen auringonlaskua. Poijuun kiinni paikallisen kaverin avustamana, landauspaukku Marigot Bayn
kookosrommia ja turinat hienosta purjehduspäivästä ennen pulahdusta
mereen.

Trip: 11.1. 28,9nm (Le Marin, Martinique - Anse Cochon, St Lucia)
12.1. 49,7nm (Anse Cochon - Bequia, St Vincent & the Grenadines)


15-16.1.2018
Mayreaun saaren Salt Wistle Bayn hiekkaranta ja kylän miesten
ja naisten värikkäät rantabaarit jäivät taakse. Klo 9.35 Sissi lähti kohti
uutta ja tuntematonta. Suunnaksi otettiin 275 astetta, josta pitäisi
tulla vastaan kolmen päivän päästä Hollannin Antillien Bonaire. Sopuisa
takatuuli keikutti mukavasti, ja antoi kuitenkin hyvän 6-7 solmun vauhdin.Tuntiakaan ei oltu seilattu, kun vapa liikahti. Väsytys, vauhdin hiljentäminen ja yleisön kannustavat suosionosoitukset auttoivat Mattia ja Hannua nostamaan KAKSI keltaevätonnikalaa (3500g, 5300g) veneeseen.
Saimme ison kasan upeita fileitä, ja olihan maistettava tuoreltaakin
soijan kanssa ohuita paloja.Ruokamestari Tara oli ennakoinut tilanteen. Hän loihti päivälliseksi a la Tara & Australian masterchef ohjeella fenkolikastikkeen, joka antoi
täydellisen makuelämyksen paistettujen tonnikalapihvien kanssa.Fenkolikastike paistetun kalan kanssa 7 hlölle:
2 fenkolia pieninä kuutioina
1 sipuli
1 makea verigreippi (mandariini/appelsiini)
1 purkki kookoskermaa
Anna muhia kasarissa kunnes fenkolit pehmeitä Laittakaapa muistiin siellä kotona!

Kun rauha oli laskeutunut veneeseen, näki Tuija ensimmäisen valaan
suihkun. Päiväuninen väki singahti kannelle, ja pääsi todistamaan useita
ryhävalaan suihkuja.Todetiin vain, että näinhän tämän ainutlaatuisen reissun pitää alkaakin.
Kyllä on upeeta vaikkei ole tämän kummempaa.Aurinko laski klo 18.10 ja pimeys laskeutui pian. Väki painui pehkuihin paitsi vahtivuorolaiset Matti ja Jaana, jotka aloittivat ensimmäisen
vuoron 20-23. Upea tähtitaivas valaisi tietämme. Virva harmitteli ettei
ottanut mukaan niskatukea tähtienkatseluharrastukseen.
Fosforiplankton loisti sivukuohuissa ja delfiinien ilmestyessä niiden
selkäevät muodostivat upeita fosforivanoja.Tänään olemme lasketelleet keventyneessä tuulessa virsikirjalla.
Yritämme pitää kurssin mahdollisimman kaukana Venezuelan pohjoisosan
s
aarista. Sinne on vain 30nm.

Sississä elämä asettunut uomiinsa. Sississä kaikki hyvin! Sijainti 16.1.2018 klo 12.00
Lat 12*09,858'N
Lon 64*09,159'W
suunta 275*
Nopeus SOG 6,0kn
Tuuli ENE 7,2 m/s
TRIP 128nm


21.1.2018

Sissi on tehnyt nyt matkaa Martiniquelta lähdön jälkeen 693,7 mailia, ja
ankkuri laskettiin aamupäivällä Aruban lentokentän läheiselle
ankkurialueelle.Edellisen blogin jälkeen purjehdus jatkui kevyissä myötäisissä tuulissa
kohti Bonairea. Kalastusta emme alun huiman saaliin jälkeen jatkaneet,
koska tuoretta tonnikalaa oli jääkaapissa aivan riittävästi.
Päivät kuluivat pääasiassa lepäillen, äänikirjoja kuunnellen, lukien, ja
vain katsellen merta kannella. Meren katseluun ei kyllästy.
Yöt olivat aivan uskomattomia kirkaan tähtitaivaan alla, joka alkoi
horisontista, ja päättyi horisonttiin.Bonairen majakka alkoi tuikkia meille 18.1. Matin ja Jaanan vahtivuorolla.
Bonaire on paikka, jossa ei saa ankkuroitua ollenkaan. Siellä suojellaan
upeaa korallia, ja siksi se onkin yksi maailman kolmesta parhaaksi
rankatuista sukelluspaikoista.Meillä oli kuitenkin sillä tavalla huono tuuri, että Bonairella oli suuret kalastuskilpailut, ja kaikki satamapaikat ja poijut olivat varattuja.
Kävimme kuitenkin satamassa täyttämässä vesitankin, ja tiedustelemassa,
josko paikkoja vapautisi, mutta mitään ei ollut luvassa.Tunnin edestakaisin ajelun jälkeen päätimme ottaa suunnan seuraavalle saarelle Curacaolle, jonne ehtisimme vielä ennen pimeää.
Sieltä saimme kahdeksi yöksi paikan Curacao Marinen satamasta, joka olikin
erittäin suojainen. Viranomaiskierros tehtiin taksilla koko miehistön
voimin, sillä immigrationissa pitää olla kaikkien paikalla. Se tehtiin
taksilla, ja aloitetiin tullista, jossa oli todella ystävällinen palvelu.Seuraavana ajettiin kaupungin toiselle laidalle immigrationiin, ja kaikki joutuivat täyttämään omat paperinsa. Täälläkin palvelu oli erittäin ystävällistä. Hämmästys oli suuri, kun mitään viranomaismaksuja ei ollut!!
Tähän kierrokseen kului aikaa n. kaksi tuntia.
Curacao oli hyvin viehättävä merentakainen hollantilaistyyppinen kaupunki,
jossa osa taloista oli hyvin koristeellisia ja värikylläisiä.Mutta matkan täytyi jatkua, ja lähtiessä viranomaiskierros tehtiin toisinpäin. Nyt teimme sen Sissillä. Rantautumislaiturit eivät olleet
todellakaan helppoja, mutta hyvällä valmistautumisella, ja miehistön
taidokkaalla työllä selvisimme ilman yhtään naarmua.
20.1. klo 17 meille avattiin kääntösilta, ja pääsimme taas valtameren
makuun. Tuuli oli 9-13 m/s ja täysin myötäinen. Avasimme vain puolet
isopurjetta, ja preventteri tiukalle. Tällä varustuksella Sissi kiiti
parhaimmillaan 8 kn vauhtia, ja meille tuli ongelma, että olemme ihan
liian aikaisin Aruballa vielä täysin pimeässä. Pienensimme vielä purjetta,
niin, että sitä oli enää auki vain pari metriä, mutta vauhtia vain riitti
kuuden solmun päälle. Vahtivuorossa ollut Matti totesikin, että kuinkahan
Sissillä voisi purjehtia alle kuuden solmun vauhtia.Aruballe saavuttiin vielä täydessä pimeydessä, ja laskimme ankkurin aamuyön tunneiksi Eagle Beachin edustalle.
Rauhallisen aamulevon ja aamiaisen jälkeen suunnistimme parin mailin
päässä olevalle viranomaislaiturille. Tätä ovat monet purjehtijat
kauhistelleet, ja saaneet veneen kyljet mustiksi isoista laturirenkaista.
Me otimme Sississä käyttöön kylkilaudan, ja kylki säästyi ilman yhtään
mustaa jälkeä.Tällä sitten oli odottamattoman ystävällinen vastaanotto. Tuija oli
etukäteen ilmoittanut saapumisestamme, ja viranomainen oli jo laiturilla
vastassa. Hän kertoi proseduurin, ja hetken kuluttua oli immigrationin virkailija
laiturilla. Hän antoi täytettäväksi paperit, ja sanoi tulevansa hetken
kuluttua takaisin. Samalla ilmestyi kaksi tullin edustajaa laiturille, ja
kyselivät Sissin alkoholi, tupakka ja muita varastoja. Kerrottiin, että
normaalit venevarat, ja olivat tyytyväisiä.
Siten tuli jo immigrationin virkamies taikaisin, vei täytetyt paperit, ja
palasi hetken kuluttua leimattujen paperiden kanssa, katsoi Sissin mastossa
olevaa keltaista lippua, jolla ilmoitetaan, että ei ole käyty vielä
tullissa, taputti minua olalle, ja sanoi:" nyt voitte laskea keltaisen
lipun". Ai että tuli hyvä mieli moisesta pikku huomaavaisuudesta. Tästä lankeaa
suuri kiitos Tuijalle, joka huolehtii säntillisesti kohteliaisuuslipuista
ja tullilipusta! Ammattimaista touhua.
Eikä täälläkään tarvinnut maksaa mitään?!Näillä kaikilla kolmella Hollannin Antilleilla on periaatteessa eri valuutat, mutta niitä käytetään vähän sekaisin. Bonairella on florintti,
Curacaolla on guldeni ja täällä Aruballa US dollari. Tosin US dollari käy
kaikilla saarilla. Hinnat ruokakaupoissa ovat aika lähellä Suomen
hintatasoa.Aruballa vietämme pari päivää, ja tiistaiaamuna 23. päivä jatkamme matkaa
Kolumbiaan Santa Martalle. Sille legille sattuu pari melko kaukana olevaa
Venezuelalle kuuluvaa Monkey islandin pikkusaarta. Saimme tiedon, että ne
pitää ohittaa vähintään kymmenen mailin päästä pohjoisen puolelta, muuten
joutuu tekemisiin Venezuelan viranomaisten kanssa. Olemme tehneet reitin 20
mailia pohjoiseen kyseisistä saarista. Santa Martalle meno kestää kaksi ja
puoli vuorokautta. Tuuliennuste lupaa aluksi navakkaa itätuulta, joka alkaa
hieman heiketä 25. päivä, mutta edelleen saamme hyvää vauhtituulta. Kuu
suurentuu nopeasti, ja se valaisee yöllisten kulkijoiden purjehdusta.Suunnitelman mukaan olemme Panaman kanavan edustalla tammikuun lopussa.
Panaman mittavat maahantuloselvitykset teemme Linton Marinassa, joista osa
täytyy tehdä puolen tunnin bussimatkan päässä Porto Bellossa. Edessä ovat
mielenkiintoiset ajat. Seuraava päivitys tulee Kolumbiasta muutaman päivän
jälkeen.

Sissillä edelleen kaikki hyvinSijainti Aruballa Lat 12*30,5´N ja Lon 70*02,0´WTerkuin Sissin miehistö


SISSI KOLUMBIASSA

Arubalta lähdimme suunnitelman mukaan 23.1. aamupäivällä. Aluksi tuuli oli kevyttä, mutta tiesimme sen voimistuvan, kunhan pääsemme kauemmas saaren peitosta. Arubaa ei tullut ikävä, sillä se oli täysin turistisaari. Joka aamu satamassa oli kolme uutta suurta risteilijää, joista vyöryi muutama tuhat kiireistä turistia päivävierailulle.Meidän purjehduksemme sujui rennosti, ja saimme matkalla taas komean mahimahin. Matkaa Arubalta Kolumbian Santa Martaan oli 270 mailia, ja yritimme ajoittaa tulomme aamupäivään. Myötävirta kuljetti kuitenkin meitä hyvää vauhtia, ja saavuimme kuitenkin Santa Martaan vielä pimeän aikaan. Viimeinen vuorokausi merellä oli aikamoinen. Jo etukäteen oli tiedossa, että Kolumbian rannikko, ja varsinkin Barranquillan niemi on hankala erikoisen kovien tuulten ja korkean mainingin vuoksi. Aallot tällä alueella nousevat jatkuvasti 3-5 metriin, ja aallonväli on todella lyhyt.Tämän saimme kokea mekin. Lähestyessämme Santa Martan niemeä, aallokko oli todella korkeaa, ja tuuli vaihteli 11-15 m/s lähes takaa. Käytössä meillä oli vain puolet isosta purjeesta. Pari kertaa joku isompi kala vingutti siimaa ulos, mutta alkuhypyissä jo ravisteli itsensä irti. Ehkä hyvä niin, sillä kalan väsytys takakannella olisi ollut todella hankalaa korkean aallokon vuoksi, ja otimmekin siiman sisään. Matkalla ihmettelimme lentokonetta, joka kierteli Sissin ympärillä. Jonkun ajan kuluttua Sissiä lähestyi kovaa vauhtia siniset ja punaiset valot vilkkuen todella iso ribbivene. Paikallinen Armada Nacional kurvasi viereemme, ja he ilmoittivat tulevansa tarkastamaan aluksen. Kaikki keskustelu käytiin espanjan kielellä, sillä yhtään englantia ei löytynyt viranomaisilta. Ribin ajaminen kovassa mainingissa Sissin kylkeen ei ollut aivan helppoa, mutta ammattimiehen ottein muutaman harjoituslähestymisen jälkeen ribbi ajettiin meidän kylkeen nojaamaan, ja kaksi vahvasti aseistettua viranomaista hyppäsi Sissiin. Paperit kaivettiin esille, ja ne kuvattiin kännykällä passeja myöten!!! Sitten toinen heistä kaivoi uuden GoPron esiin, ja sanoi haluavansa kuvata venettä sisältä. Eipä sitä kannattanut estellä, ja hän pyysi kipparin mukaan. Kuvaaminen aloitetiin takahytistä, ja kippari availi kaappien ovia. Kun sieltä oli tarpeeksi kuvattu, siirryttiin salongin kautta etuhytin suuntaan. Se matka jäi kuitenkin kesken, kun rajavartija kiirehti kipparin ohi ulos, ja oksensi takakannella (vastatuuleen) kunnon tyhjennyksen. Ei sopinut ribissä matkustavalle purjeveneen sisällä olo ei?! Siihen lopui takastus, ja ribbi ajettiin taas Sissin kyljelle, mutta nyt ei ollutkaan helppoa siirtyä takaisin Sissistä. Monta yritystä tarvittiin, ennen kuin toinen miehistä onnistui siirtymään pois. Viimeinen yö olikin sitten todella vauhdikasta menoa. Tuija hoiti vahtia koko yön iltakahdeksasta aamukuuteen. Kippari lepäili salongin vuoteella, ja kuunteli tuuligeneraattorin pyörivän todella kovilla kierroksilla.

Meillä oli käytössä tässä vaiheessa vain yksi tuuligeneraattori, koska edellisenä yönä joku lintu oli lentänyt generaatorin lapoihin, ja yksi lapa oli vähän saanut "siipeensä", ja generaattori täristi hurjasti.
Kippari sääti lavat uudelleen satamassa. Raija oli Tuijan kanssa vahdissa klo 2-5 välillä, ja Raija kertoi tuulen
olevan kovimmillaan 21 m/s. Kippari nousi kannelle, ja tuuli vain voimistui lähestyessämme yön pimeydessä Punta de Nenquange niemen kärkeä.
Tässä vaiheessa totesimme mielihyvällä, että olimme Tuijan kanssa tehneet jiipin riittävän ajoissa, sillä nyt tuuli ja aallokko olivat sitä luokkaa, että jiippi olisi ollut todella vaikea tehdä. Tuuli voimistui 24 m/s, mutta hienosti Sissi kynti merta autopilotin ohjatessa. Kippari otti kuitenkin Sissin käsiohjaukseen, ja kiersimme todella kovassa ja puuskaisessa tuulessa yhden vaarallisen matalikon, jonka olimme jo etukäteen varmistaneet kartalta. Vähän kerrassaan käännyimme Santa Martan lahdelle, mutta tuuli vain jatkoi vinkumistaan. Vasta aivan sataman edustalla oli pieni suojainen alue, ja heti kelasimme isopurjeen sisälle. Aamu oli vielä aivan pimeä, ja päätimme pyöriä lahdella sen ajan, että aurinko alkaisi nousta.
Tunnin odottelun jälkeen, päivä alkoi valjeta. Tuija kutsui Marina Santa Mariaa, ja saimme luvan ajaa sisään satamaan. Vaikka satamassa ei ollut enää maininkia, sivutuuli oli 17 m/s. Olimme valmistelleet satamaan menon
todella hyvin, ja hienosti Sissi taipui saksalais Najadin viereen aisapaikalle. Kiinnitysköydet viriteltiin huolella, ja monta springiä vedettiin satamahenkilöiden avustamana. Sitten oli "landauspaukkujen" aika.Satamatoimisto aukesi 08.30, ja kippari riensi sinne asiakirjojen kanssa. Täällä on todella tarkat maahantulomuodollisuudet, eikä veneen "rahvas" voi mennä satamakapteenin toimistoon. Siihen on oma toimistohenkilö, joka esittelee paperit kuitattavaksi. Riittävä määrä kopioita otettiin toimistossa kaikista papereista, ja passit kerättiin pois. Kippari arvioilähtöpäiväksi 27.1. mutta se ei nyt aivan toteudu, sillä viranomaiskäsittelyn arvioidaan vievät normaalisti kolme työpäivää?Toinen lähtöä siirtävä on sääennuste. Tätä kirjoitaessani 20 m/s tuulenpuuskat kallistelevat Sissiä satamassakin rajusti. Kaikki lepuuttajat on kerätty samalle sivulle laituriponttoonia vasten. Toivottavasti kestävät
ja pysyvät paikoillaan. Edellisenä yönä kippari kävi kaksi kertaa tarkistamassa tilannetta, mutta hyvältä näytti. Porttikortteja täällä ei tarvita, sillä kaikki ovet toimivat sormenjälkitunnistuksella. Koko miehistö onkin nyt jättänyt sormenjälkensä Kolumbiaan.
Palvelu on erittäin ystävällistä. Tuija kirjoittaa erikseen blogin Santa Martan tunnelmista. Olimme suunnitelleet olevamme Panaman kanavan edustalla tammikuun lopussa, mutta nyt siihen suunnitelmaan tulee muutos, sillä edessä olevassa Barranguillan niemessä on tuulta 30 m/s, ja se on liikaa Sissillekin. Kova tuli jatkuu ainakin kolme neljä seuraavaa päivää. Tämän tiedon saimme, kun olimme maksamassa uloskirjautumismaksua. On luotettava paikallisiin, enemmän kuin kansainvälisiin yleismaailmallisiin ennusteisiin.

Sissillä edelleen kaikki hyvin

Sijainti Kolumbiassa Lat 11*14,5´N ja Lon 74*13,0´W

Aikaero Suomeen on nyt seitsemän tuntia.

Terkuin Sissin miehistö


SANTA MARTA

Santa Marta, KolumbiaSydän alkoi sykkiä Santa Martalle, Kolumbian vanhimmalle ja etelä-Amerikan toiseksi vanhimmalle kaupungille heti ensikävelystä.
Tuulisten öitten ja Sierra Nevadan vuorilta puhaltavan kiukkupuuskaisen rantautumisen jälkeen tuntui taivaalliselta istahtaa luomukahvilan rauhalliselle sisäpihalle aurinkovarjon alle nauttimaan ympäröivästä värimaailmasta, puhdistavasta smoothista, avocadoleivistä, kolumbialaisesta pienpanimo-oluesta ja kolumbialaisesta kahvista.Kolumbian pohjoisosaan Karibian meren rannalle vuonna 1523 perustetun Santa Martan kaupungin vanhat kadut pursuavat väriä, elämää, tapahtumia, käsityöläisten tuotteita, kaupustelijoita, musisoijia, ravintoloita,
kahviloita, ohi suhaavia keltaisia pieniä takseja - ja poliiseja.Tullimies, joka vieraili veneessämme sanoi, että kaupunki on turvallinen.
Uhkaavaksi emme tunteneet oloamme. Tosin öiseen aikaan olimme jo vartioidussa marinassa. Ydinkeskustassa kapeilla jalkakäytävillä on vierekkäin basaarityyppistä kojua vaate- ja kenkäliikkeiden edessä. Liikkeiden sisäänhuutajat tehostavat kutsuhuutojaan mikrofoneihin. Äänimaailman kakofoniaa lisäävät kaduilla tööttäävät taksit ja mopot, ihmisten kovaääniset keskustelut ja naurut. Yritteliäisyys on silmiinpistävää. Kärryissä, koreissa, telineissä myydään
hedelmiä, aurinkolaseja, tikkareita, savukkeita, koruja, hattuja...ilman tunkeilevaa ostopakkoa.Oman elävyytensä kaupunkikuvaan tuovat käsityöläisten tuoteet. Suutari
naputtelee laadukkaita sandaaleja seinän vierustalla istuen. Kauppa on auki, kun maahan levitetyn kankaan päälle on laitettu esille valmiit sandaalit. Kudotut, virkatut, punotut kassit, korut, purkit kertovat taidokkaasta ammattitaidosta, joka on periytynyt ties kuinka kaukaa
inkojen historiasta.Kaupankäyntiin tuo oman mielenkiintonsa Kolumbian peson kurssi.
Kolumbialainen puolen kilon kahvipussi maksoi 28.000 pesoa. Hyvä neuvo:
Ota nollat pois ja jaa loput kolmella on hinta US dollareina. Kassit, pussit ja purnukat ovat edullisia niinkuin kaikki muukin. Alle kympillä syö hyvin kuppiloissa.Santa Marta on myös kolumbialaisten rantalomakohde. Ei ihme, sillä rantoja riittää kaupungissa ja lähistöllä.Kolumbia tuli Sissin porukalle vähän yllättäen ja pyytämättä, mutta kaikki me olimme enemmän kuin iloisia, että saimme mahdollisuuden tutustua tämän ihastuttavan maan värikkääseen ja elämäntäyteiseen rannikkokaupunkiin.


1.2.2018 Santa Marta Kolumbia-Linton Bay Marina Panama

Lähdetään, ei lähdetä. Tätä kysymystä jauhoi kippari niin, että pää
savusi.
Edessä oli sääoloiltaan vaikeaksi jo etukäteen tiedetty Barranquillan
niemi. Sen tekee vaikeaksi se, että Kolumbian rannikolla on tällä kohdalla
maailman korkein rannikkovuoristo, joka ruokkii tuulta tähän aikaan
vuodesta jatkuvasti. Lisäksi tuulen voima vaihtelee hyvin nopeasti.
Barranguillan niemessä laskee vielä joki mereen, jossa liikennöivät
isotkin laivat. Virtaus maksimissaan voi olla kuusi solmua, ja joki tuo
mukanaan puunrunkoja ja monenlaista rojua. Jokisuu pitää ohittaa vähintään
viiden mailin päästä, ja meno siihen kannattaa ajoittaa valoisan ajaksi.
Kun sääkarttoja oli tutkittu, ja havaittu, että muutosta ei ainakaan
seuraavan viikon aikana ole luvassa, teki kippari lähtöpäätöksen.Koviin tuuliin varauduttiin mm. tyhjentämällä kumivene, ja sijoittamalla se takakannen alle säilytystilaan. Molemmille puolille viriteltiin omat preventteriköydet isopurjeelle, jotta kannelle ei tarvitse mennä, sillä
jiippi piti tehdä suunnan muuttuessa juuri Barranguillan niemessä. Köydet
järjesteltiin siten, että kaikki tarvittavat toimet voitiin tehdä
sitloorasta.Köydet irrotettiin tasan klo 10, ja naapuriveneen rouva kävi toivottamassa
meille hyvää matkaa, ja vähän kauhisteli, millaiseen tuuleen olemme
lähdössä.Otimme taas tuttuun tapaan lähes myötäiseen purjehtiessamme käyttöön vain
isopurjeen tiukasti preventterillä varmistettuna. Aluksi tuuli oli melko
heikkoa, mutta jo puolen tunnin kuluttua nousi 15-17 m/s välille. Sissi
kulki hyvin tasaisesti vain vähän keinahdellen. Meillä oli apuna hyvä
lähes 2 kn myötävirta. Reilun tunnin kuluttua tuuli puhelteli jo 20-24
m/s. Tuntui uskomattomalta purjehtia sellaisessa tuulessa ilman
minkäänlaista jännitystä. Ihailimme korkeita aaltoja joiden reunassa Sissi
nosti perää ylös, ja laskeutui rauhallisesti niiaten aaltojen pohjalle.
Ohjaustuntuma ruosissa oli todella kevyt. Purjetta oli ulkona juuri oikea
määrä tuuleen nähden. Tässä vaiheessa olimme avanneet myös fokkaa muutaman
kierroksen, joka rauhoitti vielä entisestään menoa.Matka taittui hyvää vauhtia, ja olimme Barranguillan niemessä jo puoli neljän aikaan. Jo kaukaa näimme merenkäynnin muutoksn, ja veden värin vaihtuvan ruskeaksi velliksi. Hajukin tuntui olevan mutainen. Tuntui
uskomattomalle, että joki pystyy sotkemaan meren vielä yli viiden mailin
päähän.Reilun tunnin kuluttua olimme taas puhtaissa vesissä, ja lähestyimme
Cartagenaa. Se oli meillä ollut jossain suunnitelmissa, mutta nyt se jäi
väliin, ja otimme suoran suunnan Panamaan Isla Lintonille.Muita liikujia ei merellä näkynyt laivoja lukuun ottamatta. Ne väistivät meitä kiitettävästi, ja yövahdeilla ei ollut jännityksen paikkoja.Seuraavana päivänä tuuli alkoi heiketä 10-13 m/s vaiheille, ja avasimme
fokan kokonaan. Nyt meno oli todella nautittavaa ihan oikeaa purjehdusta.
Maininki oli kuitenkin kolmen metrin luokkaa, mutta aaltojen väli oli
kasvanut pidemmäksi.Matkaa Santa Martasta Lintoniin oli 345 nm, ja arvelimme sen kestävän
kaksi ja puoli vuorokautta. Uuteen satamaan on tietenkin viisainta mennä
valoisan aikaan. Vielä kun Linton Bay Marina on uusi, avattu vasta 2014,
siitä ei ollut kirjoissa mitään tietoa.
Viimeisenä päivänä jännitimme tuloaikaa perille, mutta vauhti kasvoi vielä
viimeisten kymmenien mailien aikana niin hyväksi, että olimme jo neljän
aikaan Lintonin edustalla.Tuija hoitaa radioliikennettä, ja kutsui satamaa kanavalla 16. Ei vain
vastausta. Perässämme tullut itävaltalainen katamaraani Crocodile yritti
saada yhteyttä satamaan, mutta turhaan. Ystävällinen veneilijä
satamasta ilmoitti meille VHF:n välityksellä oikean kanavanumeron 72, ja
kas heti tärppäsi. Tuija antoi veneen tiedot, ja satamahenkilö oli jo
heiluttelemassa meille paikkaa. Hyvän valmistautumisen vuoksi Sissi
taittui meille osoitettuun paikkaan. Köydet tiukalle, ja kunnon landarien
maisteluun. Olimme tulleet Sissin maailmanympäripurjehduksen ensimmäisen
legin päätökseen Panamaan. Tunnelma oli katossa tai pikemminkin biminissä!Matkaa Martiniquelta tänne Panamaan kertyi reilu 1300 mailia. Reitti oli
Martinique, St Vincent & Grenadines, Bonaire, Curacao, Aruba, Kolumbia ja
Panama.
Ja taaskaan ei edes laastaria tarvittu!!!Arubaa ei jäänyt ikävä, mutta Kolumbiaa jäi kaikilla. Santa Marta oli ihastuttavan aito elävä värikäs kaupunki, jossa sykki koko ajan
latinomusiikki, ja ihmiset olivat käsittämättömän ystävällisiä sekä
yritteliäitä.
Sinne haluamme palata vielä joskus.Seuraavassa blogissa keskitymme maahantulobyrokratioihin, jotka vaihtelevat todella paljon.

Sissillä kaikki hyvin.Sijainti, Panama, Lat 09*36,8´N, Lon 79*34,7´W


PANAMA

Kirjauduimme sisään Panamaan 30.1.2018 Linton Bay Marinassa. Täällä ei
todellakaan maahanpyrkijöille ole avoimet ovet.Tärkein paperi on nimeltään ZARPE, jonka saa edellisestä maasta. Siinä täytyy olla yksilöitynä seuraava satama, johon mennään.
Uuteen satamaan saavuttaessa, ilmoittaudutaan ensin satamatoimistossa,
jossa vene rekisteröidään saapuneeksi sekä kirjataan veneen miehistö.
Täällä kopiokone ei ole turhan panttina. Kopiot otetaan passeista, veneen
rekisteröintipapereista ja vakuutuspaperista sekä ZARPEsta, jonka täytyy
olla alkuperäinen.
Satamakapteeni on usein niin korkea-arvoinen, että häntä saa lähestyä vain
"agentti", joka hoitaakin kaikki tarvittavat viranomaismuodollisuudet.
Tämä käytäntö on täällä monessa maassa.Meillä täällä Panamassa on agenttina Erick. Hänelle olemme lähettäneet postia jo monta kertaa.
Postit ovat sisältäneet erittäin tarkat tiedot aluksesta, kapteenin ja
miehistön passitiedot, KYMMENEN edellistä satamaa lähtöaikoineen!!!, sekä
arvioitu saapumisaika Panamaan.Kun saavutaan Panamaan, on vuorossa visiitti satamakapteenin luo. Täällä Linton Bay Marinassa hän ottaa vastaan alusten kapteenit
henkilökohtaisesti. Hän kirjoittaa cruisingpermitin eli purjehdusluvan
Panaman alueelle Atlantin, ja Tyynen valtameren puolelle. Tämä
kuusisiviunen purjehduslupa on voimassa vuoden ja se on oltava mukana, kun
mennään immigrationiin, joka sijaitsee bussimatkan päässä
naapuri"kaupungissa", Portobelossa.Immigrationissa on oltava kaikkien miehistönjäsenten paikalla henkilökohtaisesti. Kaikilta otetaan sormenjäljet kaikista sormista sekä
valokuva kasvoista. Kun kaikki paperit olivat kunnossa, kaivettiin
kassakaapista kaksi leimasinta, joista toinen oli viisumileimasin, ja
toinen pyöreä immigrationin leimasin.
Purjehtimalla tänne tulevat tarvitsevat viisumin, joka on voimassa kolme
kuukautta. Kun passit on leimattu, laitetaan leimasimet heti takaisin
kassakaappiin. Leimojen sisälle kirjoitetaan käsin tarvittavat tiedot
aluksen nimestä ja oleskeluajasta.Kopioita otetaan kaikesta. Passeista ennen ja jälkeen leimaamisen sekä jopa US-dollareista, joilla maksoimme maahantulomaksut.Kapteeni on erityisessä arvossa. Häntä puhutellaan aina kapteeniksi, ja
hän saa kauniit hymyt. Häneltä pyydetään allekirjoituksia moniin
papereihin.Kaikki tämä kuitenkin sujuu erittäin ystävällisessä hengessä, ja
järjestelmällisesti. Aikaa tähän kaikkeen on hyvä varata vähintään puoli
päivää.Shelter Bay marinassa, Colonin lahdella, on vuorossa veneen mittaus.
Veneen mittauksessa otetaan mukaan kaikki ulkonevat osat. Mekin otimme
pois Sissistä kumiveneen taavetit takaa, jotka lisäävät veneen ulkonevaa
mittaa noin metrillä.Mittaaja saapui paikalle sovitusti. Hän esitteli itsensä, ja alkoi työhön.
Pitkällä mittanauhalla mitattiin Sissin suurin pituus ja leveys. Tärkeää
tässä on, että alus olisi alle 15 metriä pitkä, koska seuraavat sentit
ovat 500 US dollarin arvoiset.
Sissin pituudeksi saatiin 14,88 m. Kaksitoista senttimetriä erotti onneksi
korkeammasta maksuluokasta.Taas alkoi papereiden täyttö. Käytiin läpi alustodistukset ,
vakuutustodistukset, ja kipparin passi.
Käytiin huolellisesti läpi kanavaproseduuri sekä tarvittavat välineet.Kun kanavalle lähdetään, on veneessä oltava riittävä määrä hyväksyttyjä laitasuojia, neljä pätevää kansimiestä (yksi jokaisessa aluksen kulmassa), toimiva tutka, merikortit, kulkuvalot, neljä vähintään 38 metriä pitkää yhtäjaksoista köyttä, toimiva ankkurointijärjestelmä, ja
äänimerkinantolaite. Tämä olikin selkeä puute Sississä, sillä mukaan
tuleva luotsi kelpuutti vain painetorven. Mukaan tulevaa luotsia varten
tulee olla vessa, pullotettua juomavettä ja kaksi lämmintä ateriaa.
Ateriat eivät saa olla mitään miehistön jäsenten kotimaiden erikoisuuksia
(olimme ajtelleet mämmiä), vaan kuten meille ilmaistiin...hampurilaiset
ovat hyviä!!!
Luotsi otetaan kyytiin vähän ennen kanavaa, ja hän jää pois
Gatun-järvellä, jossa yövytään poijussa tai ankkuroituna, josta seuraavana
aamuna noin klo kuusi lähdetään jatkamaan matkaa kohti Panama Cityä uuden
luotsin neuvonnassa, ja perillä arvellaan oltavan noin klo 14
iltapäivällä.Proseduuriin kuuluu antaa aluksesta vielä tarkat tiedot muun muassa
potkurin sijainnista ja mallista, onko peräsin potkurin etu- vai
takapuolella, paljonko on koneteho, mikä on polttoaineen kulutus sekä
paljonko tankissa on polttoainetta.Tämä kaikki viranomaisohjelma on nyt Sississä tehty, ja kaikki tarvittavat asiakirjat ovat kunnossa kanavaan pääsyä varten. Ilmaista tämä ei ole.
Sissin kustannukset Panaman ja kanavan ajalta on noin 2000 euroa.Tapaamme agenttimme maanantaina, ja sitten saamme toivotavasti tietää
kanavaan pääsyn aikataulun. Siihen saakka olemme Shelter Bayn marinassa,
joka on entinen USA:N armeijan tukikohta.

Sissillä edelleen kaikki hyvin, ja odotus jatkuu...


BUENE VENTURA, PANAMA

Hola! Aika täällä Panamassa vierähtää odotuksen merkeissä. Shelter Bayssä
meihin iski satamatylsistyminen, ja aloimme etsiä jotain järkevämpää
paikkaa ajan viettämiseen.Karttaa tutkimalla löysimme kolme suojaista ankkurointimahdollisuutta 20nm itään Colonista.
Meitä auttoi myös marinassa ollut brittiveneellä ( Swan 53 ? )tämän alueen
hyvin tunteva suomalaisnainen, joka on perheensä kanssa vuosien
purjehduksella. Perheessä on kolme lasta, jotka käyvät venekoulua.Tähän aikaan täällä on vallitsevat tuulet koillisesta ja maininki 2-4 m.
Muutaman päivän odotuksen jälkeen tuli hieman kevyempi tuuli, ja lähdimme
ulos satamasta "ryskyttämään" täysin vastatuuleen.Maininki oli korkeaa, eikä ruorissa tarvinnut olla kuivana, kun vesi lensi sprayhoodin ja biminin välistä suoraan päin kasvoja.
Hitaasti, mutta päättäväisesti Sissi eteni, ja päätimme heti jättää
ensimmäisen ankkurointimahdollisuuden väliin, ja jatkoimme matkaa
parinkymmenen mailin päähän Buena Venturan lahdelle.Se osoittautuikin erittäin suojaiseksi, ja maininki kuoli edessä olevaan pieneen saareen, ja sen ympärillä oleviin koralliriuttoihin.
Ankkuroimme yhdeksän metrin syvyyteen, ja hyvä pito löytyi välittömästi.
Nyt pääsimme uimaan oikein mereen. Shelter Bayssä oli vain pieni
uima-allas käytössä.Heti illalla näimme muutamia delfiinejä aivan Sissin vieressä
rauhallisesti uimassa, ja hengityspuhahtelu kuului selvästi. Ilmeisesti ne
olivat yöpyneet meidän lähellä, koska aamulla ne olivat aivan Sissin
vieressä, ja nostelivat rintaeviään ihan kuin olisivat oikoneet
aamujäykkiä eviään, ja kurkkineet meitä.Vieressä on komea korkea rinne, jonka hyvissä nostoissa liitelee kymmenkunta kotkaa, fregattilintuja ja pelikaaneja. Kaikki sulassa
sovussa. Joskus pelikaanit syöksyvät veteen tavoittelemaan kaloja, ja
silloin vesi lentää korkealle.Aamupäivällä saimme iloisen tekstiviestin. Lahdekkeessa asuva suomalainen Heikki Rissanen oli nähnyt suomenlipun, ja toivotteli meidät
tervetulleeksi kahville. Sitä kutsua tietysti noudatimme. Pakkauduimme kumiveneeseen, ja
suuntasimme Heikin perheen komeaan taloon. Hän on tullut tänne 90-luvun
alussa. Ensin hän on järjestänyt safareja parikymmentä vuotta, ja nykyisin
tekee täällä monenlaista hyväntekeväisyystyötä villieläinten parissa
vuorilla. Hänen luonaan käy paljon tutkijoita mm. Suomesta.
Heikillä on niin valtava tietomäärä Panaman alueen historiasta
ja nykypäivästä, että hänestä pitäisi ehdottomasti tehdä
dokumenttielokuva. Hänen kerrontansa on erittäin sujuvaa ja valloittavaa. Sitä jaksaisi
kuunnella vaikka kuinka pitkään. Täällä hänet tunnetaan nimellä "Berkkele", ja hän on kaikkien ystävä.Kanavalle pääsemme siis 18.2. Kanavamatkalle Sissiin tulee paikallinen
luotsi, joka poistuu Gatun-järvellä, jossa yövymme. Sieltä Sissiin tulee
toinen luotsi,joka jää pois Panama Cityssä.
Luotseille pitää olla kaksi ruokaa, ja pullovettä juotavaksi. He antavat
kaikki ohjeet veneen kululle kanavassa. Sissiin tulee "vuokralle" laitasuojia, ja neljä 40m pitkää köyttä.Miehistön kanssa olemme jo treenanneet solmuja, ja köyden nopeaa
kiinnittämistä knaapille. Sulutuksissa heitetään kanavan reunalta "monkeyline", (ohut köysi, jossa
on paino päässä,)ja miehistön jäsenen pitää sitoa se nopeasti Sissin
kannella olevaan paksuun köyteen, joka vedetään varsinaiseksi
kiinnitysköydeksi kanavan pollareihin. Jokaisessa kulmassa täytyy olla oma
linehandleri.Paljon aikaa on käytetty myös ruokatarvikkeiden ostoslistojen laatimiseen.
Jonkun verran hyvin säilyviä olemme jo hankkineet, mutta pääosin bunkraus
tehdään taksilla Panama Cityssä. Siellä pyrimme saamaan satamapaikan
pariksi päiväksi Flamenco Marinasta.
Ostettavan ruuan määrä on hurja, sillä pyrimme hankkimaan täältä kaiken
hyvin säilyvän aina Tahitille saakka, mikä tarkoittaa kahden kuukauden
varastoa. Seuravassa etapissa Galapagoksella on rajalliset
kauppamahdollisuudet ja hinnat todella korkeat. Tuoreruoka on kuitenkin
hankittava sieltä.Galapagokselle olemme jo saaneet myös agentin. Hänelle olemme lähettäneet etukäteen miehistölistan, kopiot passeista, veneen paperit, sertifikaatti
pohjassa olevasta myrkkymaalista jne. Täältä Panaman agentilta saamme
vielä ZARPEn ja myrkytystodistuksen, että aluksessa ei ole sisällä mitään
erikoisia "ötököitä", jotka voisivat häiritä Galapagoksen ainutlaatuista
faunaa. Galapagoksella Equador yrittää hillitä sinne tulevien veneiden määrää, ja
mikäpä sen parempi keino kuin korottaa ja lisätä erilaisia maksuja. Olemme
jo tavanneet useita venekuntia, jotka harkitsevat ohittavansa Galapagoksen
sen kalleuden takia. Me olemme kuitenkin "alistuneet" näihin maksuihin, ja todenneet
Galapagoksen olevan meille "kerran elämässä" paikka.Ensi torstaina 15.2. nostamme ankkurin täällä Bahia Buena Venturassa, ja suuntaamme takaisin Schelter Bayhin. Agenttimme Erick tulee käymään Sissillä 17.2., ja antaa meille silloin tarkat ohjeet kanavaa varten ja
koordinaatit, mistä noudamme luotsimme 18.2.iltapäivällä.
Schelter Bayssä käymme vielä tarkaan läpi mihistön jäsenten tehtävät
kanavamatkalla.Sissillä edelleen kaikki hyvin. Lämmintä ulkona on +31.

Terkuin Sissin miehistö