Huomioita legeiltä 1-3

8.5.2018
Huomioita, kohtaamisia, vene-elämääajalta 9.1.-30.4.2018
(legit 1-3)

Matkapurjehdus on monipuolinen ja rohkeutta vaativa laji. Siksi se myös palkitsee erityisellä voimantunteella, kun huomaa selviytyvänsä uusista ja yllättävistä tilanteista.
Kokoan tähän joitakin huomioita, joita jälkikäteen on noussut mieleen.
Matkan aikana olemme kohdanneet mielenkiintoisia tuttavuuksia. Heistä muutama sana, sillä he ovat tuoneet oman rikastuttavan lisän kokemuksiimme.
Vene-elämää ehdimme yhdessä viettää pitkiä aikoja. Moni on kysellyt, minkälaista on elää veneessä pitkiä aikoja yhdessä ja mitä tekemistä siellä on. Huomioita Purjehdus Galapagosilta Ranskan Polynesian Marquesas-saarille oli meidän pisin yhtäjaksoinen merimatka (3111nm). Se kesti melkein kolme viikkoa.
Tyyni valtameri yllätti meidät tyhjyydellään. Matkan aikana teimme neljä alushavaintoa, joista yksi oli alle 10nm päässä. Tyhjältä vaikutti meri myös merenelävien suhteen. Ei delfiinejä, ei valaita ja vain harvakseltaan suulia ja lentokaloja. Taivas oli ensimmäisten tyynien päivien jälkeen kostean tuhnuinen, paksupilvinen. Meidät yllätti iloisesti, että raskaat pilvet eivät
antaneet yhtään squallia (nopeasti etenevä voimakas puuska) kuten Atlantin puolella, eivät myöskään sadetta. Tuulet olivat tasaiset 8-12m/s koko matkan ajan. Aikavyöhykkeitä ylitettiin reilun kolmen kuukauden aikana kuusi. Joka 15 aste siirrettiin kelloja tunti taaksepäin. Erikoisin kellojen siirto oli Marquesas-saarilla, jossa eletään UTC -9.30 eli kelloja siirrettiin vain
puoli tuntia. Täällä Tahitilla aikaero Suomeen on 13h (!) Suomen kesäajasta johtuen. Panamassa ja Galapagosilla meillä oli agentit, jotka hoitivat maahantulomuodollisuudet puolestamme. Sekä Erick Galvezilta Panamassa että Ronnie Sanchezilta Galapagosilla saimme erittäin hyvää palvelua. Voimme lämpimästi suositella heitä. Muutenkin viranomaisten kanssa saimme asiat
hoidettua hyvässä hengessä kaikkialla. Isot bunkraukset teimme Panamassa. Vettä ja ruokaa kärräsimme kassikaupalla Sissin varastoihin. Saimme superystävällisen taksikuskin (harmi, että nimi unohtui kysyä), joka kuljetti meitä pitkin suurkaupunkia toiveidemme mukaisesti 60 USD:llä koko päivän. Hänen pieni autonsa osoittautui tilaihmeeksi, johon mahtui vedet ja osa ruuista sekä imuri. Galapagosilla oli myös hyvä ruokakauppa satamassa. Hinnatkaan eivät säikäyttänet meitä, kuten ennakkopuheitten perusteella olimme odottaneet. Maahantulomaksut kirpaisivat ja harmittivat ennakkon, mutta kahden viikon oleskelun jälkeen sekään ei tuntunut missään. Tunsimme saaneemme rahalle vastinetta. Vettä saimme Sissin vesitankkiin tilauksesta 120 gallonaa kerrallaan, josta maksoimme 60USD.Lähtiessä maksoimme vedestä 120USD, kun
otimme tankin piripintaan ja pesuvedet eriseen. Seuraavasta vesitankkauksesta emme tienneet missä ja milloin.Lounaan (alkukeitto, pääruoka ja mehu) söimme 5 USD:lla ja päivällisen halvimmillaan 12 USD:lla. Galapagosin pääsaaren Santa Cruzin pääkaupungissa Puerto Ayorassa oli hyvä tarjonta retkifirmoista, jotka järjestävät naapurisaarille eripituisia snorklailu- ja sukellusretkiä majoituksineen ja ruokailuineen. Suomesta ei tarvitse matkoja varata
etukäteen. Ranskan Polyneesiassa opimme, että kaikki erilliset saariryhmät ,joissa kävimme (Marquesas, Tuamotun atollit ja Tahiti, Moorea ym Society-saaret) ovat geologisesti eri vaiheissa olevia. Marquesas-saaret ovat nuorimmat merenalaisten tulivuortn purkausten seurauksena syntyneitä saaria, reheväkasvuisia, korkea huippuisia. Society-saaret ovat edenneet vaiheesen, jossa eroosio on madaltanut huippuja ja saarten ympärille on kasvanut riuttaa. Tuamotun atolleista on jäljellä enää saaren ympärille kasvanut riutta, johon on muodostunut asutusta. Riutan keskellä oleva saari on eroosion myötä aikojen saatossa hävinnyt.  Mielenkiintoista!


Kohtaamisia

Menneiden kuukausien aikana tapasimme monia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Panamassa Shelter Bayn laiturissa majaili suomalais-brittiläinen vene sy Moody Finn, jossa eli vene-elämää 3-lapsinen perhe. Jaanalta saimme lainaksi tärkeän Panama-oppaan (Panama Cruising guide), josta löysimme tärkeää tietoa kanavaa varten. Oppaasta löytyi myös maininta Portobellon
naapurilahdella Buena Venturassa asuvasta suomalaisesta "Hekistä". Tapasimme Heikki Rissasen pariin kertaan. Hän on asunut perheensä kanssa Panamassa jo pari kymmentä vuotta. Hänen tarinoitaan Panaman luonnosta ja historiasta olisimme voineet kuunnella päiväkausia.
Hänen ansiostaan meidän silmämme avautuivat näkemään Panamaa uudella tavalla. Valtavan rikas luonto tiikereineen ja jaguaarineen oli silmämme edessä, valitettavasti emme tällä kertaa päässeet kulkemaan metsässä ja vuorilla. Portobellon kaupungin loistokas historia liittyi
kullankuljetukseen Perusta Eurooppaan. Portobello oli välietappi, jossa myös merirosvot vaanivat osaansa. Nykyään Portobellon loistokkuus on mennyttä. Pienestä kaupungista ei löydy pankkiautomaattia (ryöstetty monta kertaa) eikä kupungissa ole järjestettyä jätehuoltoa! Panaman Linton Bay Marinassa osuimme naapureiksi sympaattisen itävaltalaisen  purjehtijapariskunnan Erwinin ja Ingridin kanssa. Heidän kanssaan tapasimme Panamassa toisen kerran Shelter Bay Marinassa, jossa ihmettelimme heidän kanssaan heidän ikävää tilannettaan. Vene oli ylhäällä myrkkymaalausta varten, mutta pohjanpesu oli vienyt kaiken maalin mennessään. Edessä oli kallis pohjan uudelleen käsittely. Hinta-arvio telakalta:10'000USD. He olivat syystä järkyttyneitä. Pieni lohtu oli kauppareissullamme heidän kissalleen tuomamme kissanruuat. Myöhemmin saimme viestin, että sy Crocodile oli päässyt Galapagosille ja arka Felix oli paniikissa veneen uimatasolle ilmestyneestä merileijonasta! Panamassa, niin ikään, tapasimme maailmanmatkalaiset sy Iiriksen Vesalaiset, Jonnan ja Timon. Heiltä saimme korvaamatonta tukea oikkuilevan vesikoneen korjaamiseen sekä muutenkin apua ja mukavaa seuraa sekä Sississä että paikallisessa baarissa.
Iiris-vene on jo toisen sukupolven käytössä, sillä Jonnan vanhemmat ovat kiertäneet maapallon samalla veneellä jo tietääksemme kahdesti. Aikoinaan luimme Vene-lehdestä tarkkaan heidän matkakertomuksiaan. Tyynen meren ylityksen jälkeen ankkuroiduimme Hiva Oan Atuonan lahdelle. Kuinka ollakaan vieressä oli Meretniemen perheen sy Panacea!
Ensimmäistä kertaa tapasimme Riikan ja Tuomon lapsineen. Heidän blogiaan (Sail for good) olimme tietysti lukeneet ja seuranneet kolmilapsisen perheen elämää veneessä jo parin vuoden ajan. Rohkeita ihmisiä! Ja miten ainutlaatuista kasvualustaa vene-elämä lapsille tarjoaa kansainvälisyyteen kasvamiselle, kielten oppimiselle, luontoon tutustumiselle jne.
Heiltä ilmestyy syksyllä kirja "Matka kotina", joka on taatusti mielenkiintoista luettavaa. Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös sveitsiläinen taiteilija "Harry", joka purjehtii joukkonsa kanssa sy O'Deline-veneellä. 15 kuukauden maailman ympäripurjehduksen aikana, hän kerää rannoilta meren tuomaa muovi- ym romua, puristaa romun kuutioiksi, joista kokoaa näyttelyn purjehduksen jälkeen. Hänen missionsa on hätähuuto puhtaiden merien puolesta.
Valtamerillä ui valtava määrä muovijätettä, joka tuhoaa eläimiä ja pitkässä juoksussa joutuu myös ihmisten aineenvaihduntaan. Hän kertoi, että Galapagoksella rannoilta ja merestä kerätystä jätteestä ei löytynyt yhtään espanjan kielistä tekstiä. Kaikessa oli aasialaista
tekstiä! Harald Reichenbachin kuutio-projektista voi lukea lisää: www.g-cubes.com

Vene-elämää

Veneessä eläminen vaatii tasapainottelua. Keikkuvassa veneessä on toisella kädellä pidettävä kiinni "jostain" ja samalla kuulosteltava sopivaa hetkeä seuraavalle askeleelle. Tasapainottelua täytyy harjoittaa tietysti myös ihmissuhteissa. Meillä olikin heti alussa sovittu, että sosiaalinen ei ole pakko olla. Jokaisella on oikeus omaan tilaan ja omiin ajatuksiin.
Me erilaiset ihmiset mahduimme hyvin samaan veneeseen ja naurunremakkaa kuului, mutta oli myös hiljaisia hetkiä. Sisäpiirihuumorin tuloksena syntyi "Muu", jonka fyysinen olemus (kookos) ilmestyi matkan aikana ties kenenkä tyynyn alle tai kalsareihin. "Muu"lla oli tärkeä terapeuttinen
merkitys. "Kuka on taas jättänyt roskat viemättä?" - No, Muu tietenkin!Auringosta suojautuminen oli jokapäiväinen projekti. Samoin jatkuvan hikoilun tuottamien erilaisten tuoksujen sietäminen - omalla ihollaan. Alkumatkasta huonovointisuutta esiintyi muutamalla urhealla, mutta kun
keikkuva alusta vaan jatkui ja jatkui, pikku hiljaa elimistö tottui ja kokkaaminenkin sujui hienosti kuumassa pentterissä.Päivittäiset lounaat ja päivälliset olivat merellä kohokohtia. Master chef
(Tara) sai konsultoida oppilaitaan ja niin me kaikki saimme hyviä reseptejä kotiinkin vietäväksi ja Sissin keittokirjaan lisättäväksi. Sissin kirjasto oli ahkerassa käytössä. Jopa niin, että innokkaimmilta alkoi lukemattomat kirjat loppua. Moni oli tyytyväinen, että vihdoin oli aikaa lukea ja ennen kaikkea keskittymiskyky oli palautunut! Ja Sississä nukuttiin paljon!
Irtiotto oli kaikille niin totaalinen, että arkeen meno tuntui sekä vaikealta että odotetulta. Yövahdit mentiin kolmen tunnin vuoroissa hyttiparittain. Useat meistä kertoivat yövahtivuoron olleen yksi reissun huippuhetkistä. Tähtikirkasta taivaan kupua tuijotellessa, tunsi oman pienuutensa ja reissun ainutlaatuisuuden. Varmasti myös pelon kohtaaminen ja pelkoon uuden
suhteen saaminen, oli yksi voimakkaista tuntemuksista.Pientä aktiviteettia harrastettiin myös; Pirjon vetämiä jumppatuokioita sekä Taran korukursseja. Virvalta tilattiin vislaamisen oppimiskurssi, mutta se valitettavasti jäi. Ja tietysti merinaistaitojakin harjoitettiin.  Kohteliaisuuslippu nostettiin oikean puoleisen saalingin alle ja laskettiin sen mukaan
tultiinko uuteen maahan vai poistuttiinko sen vesiltä. Genaakkerin nostossa ja laskussa piti olla tarkkana. Normipurjeilla eli isopurjeella ja keulassa genualla purjehdimme päiviä tekemättä yhtään manööveriä.

Sissi purjehtii toukokuun ajan Tahitin ja Moorean vesillä Hannun ja Tuijan
kanssa. Seuraava miehistö tulee kesäkuun alussa.

Vapaita miehistöpaikkoja kannattaa katsella tuleville legeille: www.sissisailing.fi-sivuilta.
Tervetuloa purjehtimaan Sissille!!